Laulukielto sulkee Helmen ovet 05.03.21

Alla suora lainaus valtioneuvoston verkkosivuilta, lakiasetustiedotteesta, jonka mukaan karaokebaarit saavat olla auki, mutta niissä ei saa laulaa eikä tanssia 05.03.2021 alkaen.

”Uutena velvoitteena ravitsemisliikkeiden on koko maassa järjestettävä toimintansa sisätiloissa siten, että asiakkaat ohjataan istumaan istumapaikoillaan. Ravintolan on laadittava ja annettava asiakkaille ohjeet siitä, miten sisätiloissa sallitaan kulkeminen ravintolaan saapumisen, sieltä poistumisen, tupakointitilassa tai wc- ja pesutilassa käymisen sekä ruuan ja juoman noutamisen yhteydessä. Ravintolat eivät toisin sanoen saa järjestää eivätkä sallia esimerkiksi tanssimista ja karaokepaikan esiintymisiä.”

Tästä johtuen Karaoke Bar Helmi joutuu sulkemaan tämän (to 4.3.) illan jälkeen ovensa toistaiseksi. Karaoke on meidän liikeideamme ydin ja koko toimintamme perustuu siihen. Toivotaan, että tilanne paranee pian ja laulaminen sallitaan taas. Siihen saakka, pysytään terveinä ja pidetään huoli itsestämme sekä toisistamme!❤

Tulkaahan siis tänään torstaina vielä laulamaan ja nauttimaan, ovet auki klo 19-22 ja poistomyynnissä osa tuotteista puoleen hintaan!🎤🍷🍻🤩#karaokebarhelmi#väinönkatu7#jyväskylänsydämessä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Karaoke Bar Helmi 
Väinönkatu 7, 40100 Jyväskylä 
+358 50 595 4410 
jenna@helmibar.fi

© Helmi 2018
design by middlehill